Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Jouluinen valopallo kahvipusseista (ohje)

Kuva
Pallo koostuu 12 kukasta, joissa jokaisessa on viisi terälehteä.  Leikkaa pusseista haluamasi kokoisia neliöitä, yht. 60 kpl. Tähän kukkaan jaoin pussin neljään osaan, jolloin yksi neliö on n. 13cm x 13cm. Taitteluohjeet kuvitettuna: Taita neliö kolmioksi. Taita kolmion reunat keskelle.   Taita päällä olevat kolmiot puoliksi  Avaa kulma kuvassa näkyvällä tavalla.  Taita reunan ylimenevä osa alas.  Taita sivut puoliksi. Laita reunat yhteen.  Reunat voi laittaa esim. niiteillä kiinni niinkuin minä tein.  Myös kuumaliima varmaan toimisi. Liimaa tai niittaa terälehdet yhteen. Lopuksi liimaa tai niittaa kukat yhteen ja laita halutessasi valot pallon sisälle. Valmis pallo ikkunassa :)  Mukavaa joulunaikaa! :)

Kakkuja

Kuva
Kakkujen koristelu on myös mielekästä puuhaa, etenkin kun kakku on  juuri kakun saajaa varten suunniteltu. Näiden kakkujen pohjalla on perus sokerikakkupohja ja täytteenä mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Kalastaja kakun koristeet ja kuorrute on sokerimassaa ja "joki" värjättyä kermavaahtoa. Äitienpäiväkakun kuorrutteet on itse tehtyä vaahtokarkkimassaa.  Isänpäiväkakku "Kalastaja" Äitienpäiväkakku, Aaltomaljakko ja hortensiat Ps. pahoittelut huonoista kuvista!

Virkattu muumityyny

Kuva
 Muumityyny on virkattu itse piirtämälläni ohjeella. Piirsin rakkaus-muumi kuvan tietokoneelta läpi ruutupaperille ja suurensin ruutusuurennoksella kuvan A3 paperille, paperilla yksi ruutu vastasi kahta pylvästä. :)

Virkattu kassi - ohje

Kuva
Virkattu kassi sopii hyvin esimerkiksi huivien tai pehmolelujen säilytykseen. Itse aina kaipailen kuvallisia ja suomenkielisiä virkkausohjeita, joten päätin tehdä itsekkin sellaisen. 1. krs: virkkaa 6 ks "magic ring":iin (magic ringin ohje löytyy esim.  tuolta ) (kuva 1). Virkkaa kerrokset spiraalina eli siirry edellisestä krs:lta suoraan seuraavaan krs:n. Kierroksen alku kannattaa merkata vaikka erivärisellä langanpätkällä niin tietää millä kierroksella ollaan menossa. (kuva 2) Kuva 1 Kuva 2  2. krs: 1 ks seuraavaan ks:n, puolipylväs samaan ks:n ja 2 pylvästä loppuihin 5 ks:n.  (12 silmukkaa)  (kuva 3) Kuva 3 3. krs: 2 pylvästä jokaiseen pylvääseen (24 silmukkaa) 4. krs: *1 pylväs, 2 pylvästä seuraavaan pylvääseen* toista *-* vielä 11 kertaa (36 silmukkaa) (kuva 4) Jos haluat isomman kassin, voit jatkaa pohjaa lisäämällä aina 12 pylvästä per kierros, jonka jälkeen 5 silmukkaa lisää kahteen seuraavaan kierrokseen ja sen jälkeen siirtyä kohtaan  

Virkattu tähti rahi / lattiatyyny

Kuva
Rahi on virkattu trikookuteista ja täytetty tyynyillä. Idea lähti  tuosta , mutta muuttui  matkan varrella ja tälläinen on lopputulos :)

Virkattu auto ja pöllö-kortti

Kuva
2-vuotiaalla kummipojallani oli nimipäivät tällä viikolla ja ajattelin tehdä hänelle pienen nimpparilahjan. Selkeät englanninkieliset kuvalliset ohjeet virkattuun autoon löysin pinterestin kautta täältä . Kortinkin idea löytyi pinterestistä.

Virkattu pöllö kukkaro

Kuva
Pöllö on virkattu  täältä  löytyvää ohjetta mukaillen crocodile stitcheillä. Sivulta löytyy linkki youtubeen, missä on selkeät video-ohjeet crocodile stitch/mermaid tears - laukun tekemiseen. :)

Virkattuja pöllöjä

Kuva
Tässä muutama virkkaamani pöllö, ohje on taas omasta päästäni. :)

Virkattu Hello Kitty laukku

Kuva
Kummityttöni täytti 3v lauantaina ja hän on sekä Hello Kitty että muumi fani, joten virkkasin hänelle tälläisen Hello Kitty - laukun syntymäpäivälahjaksi. Idea on  Hello Kitty purse  mutta ohje omasta päästäni. :)